Tanssin päivä 2026

Omat tanssit -tapahtuma 29.4. Tule omalla koreografiallasi juhlimaan kansainvälistä tanssin päivää Kouvolan Teatteriin! Ilmoittaudu mukaan 20.3. mennessä. Kaikilla tanssista tykkäävillä ja tanssia harrastavilla on mahdollisuus tulla esittämään itse tekemänsä tanssi sekä saada tanssista kannustavaa palautetta näyttämöalan asiantuntijoista koostuvalta ryhmältä sekä katsomon yleisöltä. Kouvolan Teatteri ja Kouvolan Tanssiopisto yhdessä tuottavat sinulle tilaisuuden tuoda yleisön ja palautetta antavan raadin nähtäväksi sinun itsesi … Read More

Vastaa asiakastutkimukseen

Teemme parhaillaan asiakastutkimusta teatterimme toiminnan kehittämisen tueksi. Kehitämme Kouvolan Teatterissa jatkuvasti toimintojamme voidaksemme entistä paremmin ottaa huomioon asiakkaidemme tarpeet ja toiveet. Vastaamalla oheiseen kyselyyn autat meitä kehittämään palvelujamme haluamaasi suuntaan. Kyselyyn vastaaminen vie vain noin 7 minuuttia. Vastaaminen tapahtuu oheista linkkiä klikkaamalla. Toivomme, että vastaat kyselyyn mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 30.11. Vastaamaan pääset TÄSTÄ Kaikkien arvontaa varten yhteystietonsa jättäneiden kesken … Read More

Remontti on käynnissä

Kouvolan Teatterin peruskorjaus- ja laajennushanke on käynnissä. Pahoittelemme remontista mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Huomioithan, että: Teatterin ja Kuntotalon välissä olevan yhdyssillan purku on käynnissä ja saattaa aiheuttaa melua. Pyrimme pitämään lippukassan normaalisti auki. Suosittelemme kuitenkin noutamaan liput ajoissa ja hyödyntämään verkkokauppaa. Remontti ei vaikuta esitystoimintaan. Pysäköintipaikkoja on tavallista vähemmän, joten esityksiin kannattaa saapua hyvissä ajoin. Uudet esteettömät autopaikat (2 kpl) sijaitsevat … Read More

Komisario Palmun tekijähaastattelut 31.10.

Tule kahville taiteellisen johtajan kanssa ja kuulemaan ajatuksia näytelmien takaa! Tiina Luhtaniemi haastattelee Komisario Palmun ohjaajaa Panu Raipiaa ja kirjailijaa Joel Elstelää näytelmän ensi-iltapäivänä. Mika Waltarin rikosromaaniin pohjautuva suomalaisen kulttuurin klassikkoteos tarjoaa 1960-luvun rikosdraamaa ja komediaa koukuttavalla otteella. Aika: Pe 31.10. klo 17 Paikka: Teatteriravintola Repliikki Vapaa pääsy, tervetuloa! Kahvit sekä lippu ensi-iltaan ovat omakustanteisia. Komisario Palmun ensi-ilta 31.10. klo 18. … Read More

Kahden näytelmän avoimet harjoitukset

Tervetuloa lokakuussa seuraamaan kahden näytelmän avoimia harjoituksia: Ke 1.10. kello 18–19 klubilla: Carola – Kielletyt leikit Ke 8.10. kello 18–19 suurella näyttämöllä: Tähdet kertovat, Komisario Palmu Ulko-ovet ja lippukassa avataan kello 17.30. Saavuthan ajoissa, sillä Carolan avoimiin harjoituksiin klubille mahtuu rajoitetusti yleisöä saapumisjärjestyksessä. Tapahtumien aikana on lippuetuja syksyn näytöksiin. Vapaa pääsy, tervetuloa! Carola – Kielletyt leikit Viihdyttävässä lauluillassa Carolan ikoniset … Read More

Hae kummiluokaksi 30.9. mennessä

Alakoulun 3. tai 4. luokka – hae teatterin kummiluokaksi! Etsimme uutta kummiluokkaa näytäntökaudelle 2025–26, jolloin kummiluokkatoiminta täyttää kymmenen vuotta. Haussa uusi kummiluokka juhlavuodelle Kummiluokaksi voi hakea Kouvolan alakoulujen 3. tai 4. luokka, joka on kiinnostunut teatterista ja innokas oppimaan lisää. Lapset saavat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua teatterin kulissientakaiseen maailmaan ja tavata eri alojen ammattilaisia osallistavien työpajojen kautta. Yhteistyön aikana tehdään sekä … Read More

Haemme tuntityöntekijää esitysteknisiin tehtäviin

Kiinnostaako tilapäinen työ teatterin ytimessä? Haemme esityskaudelle 2025–26 osa-aikaista näytäntötyöntekijää! Työn luonne on pääasiallisesti valo- ja ääniteknisiä tehtäviä sisältäen valojen ja äänien ajoja, pystytyksiä ja purkuja harjoituksissa ja esityksissä sekä näytelmien lavasteiden pystyttämistä ja purkamista. Työaika sijoittuu vaihtelevasti aamu-, päivä- ja ilta-aikoihin. Työpäiviä voi olla maanantaista lauantaihin. Työ on osaksi fyysistä sekä aikatauluihin sidottua sisätyötä. Hae tehtävään 31.8. mennessä Kokemus teatterin valo-, ääni- tai … Read More

Haemme miesrooleihin näyttelijää

Hae näyttelijäksi 31.8. mennessä! Haussa on näyttämöiältään 35–50-vuotias laulu- ja tanssitaitoinen miesrooleihin soveltuva näyttelijä. Työsuhde on kahden vuoden määräaikaisuus marraskuusta 2025 alkaen. Ensimmäinen ensi-ilta on helmikuun 2026 alussa. Koe-esiintyminen järjestetään syyskuun puolivälissä. Määräaikaisuuden syy on sijaisuus. Hae paikkaa TÄSTÄ Lisätietoja antaa teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi arkisin kello 10–12 numerossa 040 213 8503.   Kouvolan Teatteri Oy on keskisuuri ammattiteatteri hyvien kulkuyhteyksien … Read More

Avoimet ovet Taiteiden yönä 15.8.

Kouvolan Teatteri avaa ovensa Taiteiden yönä perjantaina 15.8. klo 17 alkaen! Ohjelmassa ovat Hiljaiset sillat -musikaalin avoimet harjoitukset sekä maistiaisia Carola – kielletyt leikit -lauluillasta. Lipputarjoukset ovat voimassa vain tapahtuman ajan teatterilla. Vapaa pääsy. Tervetuloa! ILLAN OHJELMA Aulassa 17–21 Lippukassa avoinna & lipputarjouksia syksylle (huom. vain paikan päällä) Teatteriravintola palvelee Klubilla 17–17.45 Kymi Sinfonietan Jazz Combo 19.15–19.30 Maistiaisia Carola – … Read More