Ketäs myö ollaa? – puuseppä Laura Suokas

Laura Suokas rakentaa maailmat, joissa tarinat heräävät eloon

Kun Kouvolan Teatterin esirippu aukeaa, katsojan eteen ilmestyy milloin amerikkalainen tehdasmiljöö, milloin marmoritolpilla koristeltu palatsimainen juhlasali. Tuon näkyvän maailman takana on aina valtava määrä näkymätöntä työtä. Yksi sen tärkeistä tekijöistä on teatterin äärimmäisen taitava puuseppä ja lavasterakentaja Laura Suokas.

Lauran käsien kautta syntyvät Kouvolan Teatterin esitysten lavasteet. Yksin ei onneksi tarvitse työskennellä, sillä työparina Lauralla toimii Matti Leponiemi. Työ vaatii puusepän taitojen lisäksi kekseliäisyyttä, teknistä osaamista ja välillä melkoista ongelmanratkaisukykyä. Lavasteet eivät voi olla vain näyttäviä. Niiden pitää toimia työvälineenä illasta toiseen, niin näyttelijöille kuin tekniselle henkilökunnalle.

Tekniikka on kiinnostanut Lauraa oikeastaan niin kauan kuin hän muistaa. Lapsuudenkodissa hän saattoi kiertää keittiökaappeja ruuvimeisseli kädessään ja toivoa löytävänsä löysän kahvan tai saranan, jonka voisi kiristää. Hissiasentajana työskennelleen isän kautta käsiin päätyi myös rikkinäisiä hissin osia.

– Yksi lempileikeistäni oli niiden purkaminen ja kasaaminen uudestaan ja uudestaan, Laura naureskelee.

Koulussa tekninen työ oli ylivoimainen lempiaine, joten peruskoulun jälkeen Laura lähti opiskelemaan puualan perustutkintoa lukion ohessa. Työharjoittelussa hänelle selvisi, että teatterissakin voisi tehdä juuri tämänkaltaista työtä. Ajatus jäi 16-vuotiaan mieleen.

Valmistumisen jälkeen Laura pääsikin teatterin verstaalle työkokeiluun. Pian Kouvolan Teatterin silloinen puuseppä jäi eläkkeelle, paikka tuli hakuun ja Laura valittiin hänen seuraajakseen. Nyt teatteriuraa on takana jo 11 vuotta.

– Ja homma maistuu edelleenkin.

Lavaste onnistuu parhaimmillaan niin hyvin, ettei sitä huomaa

Lavasterakentajan työssä moni asia tapahtuu yleisöltä piilossa. Lauralle onnistuminen ei tarkoitakaan pelkästään sitä, että lopputulos näyttää hyvältä. Rakentamisessa tulee ottaa huomioon monta asiaa. Hän pyrkii rakentamaan lavasteet niin, että niiden käyttäminen olisi teatterin tekniikalle mahdollisimman helppoa, sujuvaa ja turvallista. Kiinnitysten pitäisi olla yksinkertaisia ja rakenteiden mahdollisuuksien mukaan kevyitä. Näyttelijöille lavasteiden puolestaan täytyy olla turvallisia ja mukavia – etenkin silloin, kun näyttämöllä tehdään myös melko hurjia temppuja tai joku joutuu esimerkiksi odottamaan pitkään jonkin lavasteen sisällä.

Tämän kaiken ohessa suunnittelijan visio pitäisi samalla saada muuttumaan konkreettiseksi maailmaksi näyttämölle.

– Toivon, että pystyn omalta osaltani auttamaan näytelmän maailman rakentamisessa halutulla tavalla, Suokas pohtii.

Ja lopulta kaikki tehdään tietysti yleisöä varten. Joskus tavoitteena on rakentaa realistinen maisema, toisinaan jotakin täysin päinvastaista.

– Yleisölle pitäisi välittyä se maailma, joka heille halutaan välittää – olkoon se sitten realistinen metsämaisema, abstrakti avaruuslaiva väriliitumaailmassa tai jotakin ihan muuta. Tavallaan voisi sanoa, että jos mun duunit menevät nappiin, lavasteet ovat niin luonnollinen osa näyttämölle rakennettua maailmaa, ettei niitä edes juurikaan huomaa.

Uusi teatteritalo innostaa jo nyt

Juuri nyt Laura odottaa erityisellä innolla Kouvolan uutta teatteritaloa ja sen verstastiloja. Nykyiset puu- ja metalliverstaat ovat eri kerroksissa, tilaa on vähän ja verstaat toimivat välillä myös läpikulkupaikkana ja lavastevarastona. Läheinen sijainti näyttämöön nähden tarkoittaa lisäksi sitä, että esitysten aikana äänekkäät työt on laitettava tauolle. Uudessa teatteritalossa puu- ja metalliverstaat tulevat samaan kerrokseen vierekkäin. Työn kannalta se on valtava parannus: suuria rakenteita voidaan siirtää verstaalta toiselle ilman, että täytyy odottaa harjoitusten tai esityksen päättymistä. Lisäksi käyttöön saadaan oikea maalaamo, jossa voidaan hyödyntää myös ruiskumaalausta.

Uudet tuulet puhaltavat myös Lauran omassa elämässä. Tänä syksynä hän aloitti konetekniikan insinööriopinnot. Päätös jatkaa opiskelua syntyi varsin luontevasti oman työn kautta.

– Mun lempparihommia töissä tuppaavat olemaan kaikenlaisten mekanismien suunnittelu ja rakentelu. Keksin sitten lähteä opiskelemaan sen henkistä hommaa vähän syvällisemmällä tasolla.

Ja jos joku tämän perusteella kuvittelee Lauran vapaa-ajankin kuluvan vain tekniikan ja ruuvimeisselien parissa, hänestä löytyy myös hieman toisenlainen puoli.

Laura on nimittäin intohimoinen karaokelaulaja.

– Teen sitä aika harvoin, mutta sitten kun teen, se tehdään täysillä ja tunteella. En välttämättä ole teknisesti taitavin laulaja, mutta sitä voi onneksi aina kompensoida energisellä esiintymisellä.

Vapaa-ajalla Laura viihtyy myös sanaristikoiden ja videopelien parissa. Tänä syksynä hän palasi pitkän tauon jälkeen myös VPK-harrastuksen pariin – ainakin teoriassa. Insinööriopintojen aikataulut osuvat nimittäin tällä hetkellä harmillisen usein harjoitusten päälle.

Teatterissa Lauran työn jäljen yleisö näkee sen sijaan lähes joka ilta. Kun seuraavan kerran istut katsomossa ja näyttämön maailma tuntuu niin itsestään selvältä, ettei tule edes ajatelleeksi, kuinka se on rakennettu, saattaa se olla lavasterakentajalle paras mahdollinen kohteliaisuus.