Hei hei -konsertti – jäähyväiset vanhalle teatteritalolle
Ensi-ilta
21.4.2027 klo 18:00
Kesto
ei vielä tiedossa
Näyttämö
Suuri näyttämö
Kouvolan Teatterin nykyinen teatteritalo saa arvoisensa loppunumeron, kun sen näyttämö täyttyy musiikista, ilosta ja teatterin taiasta! Viihdyttävässä konsertissa kuullaan rakastettuja kappaleita Kouvolan Teatterin vuosien varrella nähdyistä esityksistä. Luvassa on musikaalien suuria tunteita, tarttuvia sävelmiä ja näyttäviä yhteisnumeroita. Illan aikana sukelletaan muun muassa West Side Storyn, Cabaret’n, My Fair Ladyn, Risto Räppääjän ja monen muun teoksen kiehtoviin maailmoihin.
”Halusimme heittää musiikilliset jäähyväiset vanhalle teatteritalolle, joka on nähnyt monenmoista 67 vuoden ajalla ja voisin luvata jonkun mukavan yllätyksenkin konsertin yhteyteen. Kouvolan Teatteri on vahva musiikkiteatteri, joten on luonnollista päättää nykyisen talon ansiokas historia konsertilla, jossa on mm. yleisön toivomaa operettiakin luvassa”, kertoo konsertin ohjaaja Tiina Luhtaniemi.
Konsertti ei haikaile menneeseen, vaan juhlii kaikkea sitä, mitä teatteri parhaimmillaan on: musiikkia, naurua ja elämyksiä, jotka jäävät mieleen. Samalla tehdään yhdessä Kouvolan Teatterin historiaa, kun kyseessä on viimeinen teos nykyisessä teatteritalossa ennen sen purkamista. Kouvolan Teatterin toiminta jatkuu uusissa tiloissa, mutta tätä näyttämöä ei enää tämän jälkeen nähdä.
Yksi talo. Monta tarinaa.
Tule mukaan juhlimaan vanhan teatteritalon viimeisen teoksen pariin.
Ensi-ilta 21.4.2027 suurella näyttämöllä. Lipunmyynti alkaa 11.11.
Tekijät
Rooleissa
Johanna Heimonen
Jarno Hyökyvaara
Veli-Matti Karen
Sami Kosola
Satu Lemola
Annina Rubinstein
Satu Taalikainen
Markus Waara
Tiina Winter