Syksyn ohjelmisto on julkaistu

Syksyn ohjelmisto on julkaistu


Kouvolan Teatterissa nähdään syksyllä 2021 sekä uusia ensi-iltoja että ohjelmistossa jatkavia näytelmiä. Ohjelmisto on esitelty alla, ja esityspäivät löytyvät näytelmien omilta sivuilta tai kalenterista.

Liput ovat nyt myynnissä!

Syksyn ensi-illat:


Jäniksen vuosi, ensi-ilta 11.9.2021, suuri näyttämö

Arto Paasilinnan tunnettuun 1970-luvun romaaniin pohjautuva Jäniksen vuosi on yhteiskunnallisiin asioihin kantaaottava klassikkoteos, joka on ajankohtaistettu tämän ajan komediaksi Seppo Honkosen sovittamana ja ohjaamana. Dramatisoinnin takana ovat Sami Keski-Vähälä, Esa Leskinen ja Kristian Smeds. Näytelmän lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaa Sanna Halme, valosuunnittelusta Mia Jalerva ja äänisuunnittelusta Kari Mitikka. Rooleissa nähdään Tommi Kekarainen, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Markus Waara ja Tiina Winter.
Lue lisää


Adalmiinan helmi, ensi-ilta 23.9.2021, suuri näyttämö

Topeliuksen koko perheen satuklassikko Adalmiinan helmi on muuntunut tähän päivään Anna Krogeruksen käsikirjoituksena. Fantasiahenkinen ja hauska teos tuo näyttämölle upean satumaisen maailman sekä tunnistettavia pohdintoja rajojen asettamisesta ja siitä, mikä elämässä on tärkeää. Ohjauksesta vastaa Seppo Honkonen, pukusuunnittelusta Jenni Purmonen (vier.) ja lavastuksesta Aili Ojalo (vier.). Rooleissa nähdään Satu Lemola, Veli-Matti Karén, Tommi Kekarainen, Johanna Heimonen, Annina Rubinstein, Markus Waara ja Tiina Winter.
Lue lisää


Palkkamurhaajan painajainen, ensi-ilta 9.10.2021, suuri näyttämö

Farssikomedia Palkkamurhaajan painajainen on viihdyttävä ja mielipuolisen hauskoja tilanteita tarjoileva piristysruiske syksyyn. Näytelmässä hotellissa majailevan ammattitappajan työtehtävä vaikeutuu huomionhakuisen huonenaapurin ja muiden yli-innokkaiden ihmisten sekaantuessa asioihin. Francis Veberin kirjoittaman näytelmän sovittaa, ohjaa ja lavastaa Seppo Honkonen. Pukujen suunnittelusta vastaa Sanna Halme, valoista Mia Jalerva ja äänistä Antti Helineva. Rooleissa ovat Tiina Winter, Annina Rubinstein, Satu Lemola, Henry Holopainen ja Tommi Kekarainen.
Lue lisää


Joulushow 2021, ensi-ilta 10.11.2021, suuri näyttämö

Uudistunut, ajankohtainen ja sopivasti paikallinen Joulushow ilostuttaa jälleen. Mukana on yleisön suosikkinumeroita, mutta paljon myös uusia sketsejä ja musiikkia. Käsikirjoituksen on tehnyt teatterin työryhmä, ja ohjauksen takana on Veli-Matti Karén. Lavastuksesta vastaa Esa Kurri, koreografioista Annina Rubinstein ja musiikin sovituksesta Iikka Kahri. Puvut suunnittelee Leila Kosonen, valot Esa Kurri ja äänet Kari Mitikka. Näyttämöllä nähdään Sami Kosola, Annina Rubinstein, Satu Lemola, Tiina Winter, Tommi Kekarainen, Markus Waara, Veli-Matti Karén, Henry Holopainen sekä livebändi.
Lue lisää

Syksyllä jatkavat esitykset


Kirka – Surun pyyhit silmistäni, jatkaa 18.9.2021, suuri näyttämö

Unohtumattomasta rock-ikonista kertovassa musikaalissa kohdataan tuttuja henkilöitä Kirkan elämästä sekä kuullaan rock- ja iskelmäkappaleita hänen pitkän uransa varrelta. Ohjaajana on Niko Taskinen (vier.), koreografina Antti Lahti (vier.), lavastajana Sanna Halme ja pukusuunnittelijana Laura Dammert (vier.). Nimiroolissa nähdään Mikael Saari (vier.) ja muissa rooleissa Markus Waara, Veli-Matti Karén, Tommi Kekarainen, Satu Lemola, Johanna Heimonen, Annina Rubinstein, Raimo Räty ja Tiina Winter. Avustajina ovat Netta Herranen, Saimi Kahri, Aliisa Lehtinen ja Sela Rubinstein.
Lue lisää


Anjan lähes erinomainen elämä, [klubi]näyttämö

Esko-Pekka Tiitisen kirjoittama yhden naisen näytelmä on toiveikas tarina lempeydestä ja ihmisen ymmärtämisestä. Se kertoo Pohjois-Karjalan maaseudulla asuvasta Anjasta, joka puhua posottaa elämänsä parhaat hetket siskon tuomalle kasettinauhurille rakentaen samalla itselleen lähes erinomaista elämää. Roolissa nähdään Johanna Heimonen. Lavastuksesta vastaavat Tiina Luhtaniemi ja Sanna Halme ja pukusuunnittelusta Leena Peippo.
Lue lisää