Myrskuluodon Maija

KESTO ei vielä tiedossa

(sis. väliajan)

SUURI NÄYTTÄMÖ

MYRSKYLUODON MAIJA

Rakastettu musikaaliklassikko selviytymisestä, arkisesta elämästä ja ennen kaikkea rakkaudesta. Nuori Maija naitetaan kalastaja Jannelle ja aviopari asettuu asumaan karulle Myrskyluodolle. Jannen ja Maijan avioliitosta kehittyy elämänmittainen rakkaustarina, jonka varassa kestetään elämään kuuluvat menetyksetkin.

Kolmekymmentä vuotta sitten Tampereen Työväenteatterissa kantaesitetty musikaali on ikoninen teos. Maijan kasvutarina nuoresta naisesta vaimoksi ja perheen äidiksi, ankaraa saaristolaiselämää eläväksi naiseksi, on koskettanut suomalaisia sukupolvesta toiseen. Maija edustaa vahvaa naista, mitä monet tulkinnat ovat olleet vahvistamassa.

Mietteitä teoksen takaa

– Minua kiinnostaa lähtökohtaisesti Maijan kasvutarina ja Maijan vahvuus, mistä se kumpuaa, mistä se syntyy? Mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen elämän karikoista? Toisaalta haluan tuoda esiin herkän Maijan, aistivoimaisen Maijan, jonka vahvuus onkin mysteeri.  Haluan olla riisumassa eräänlaista sankarimyyttiä hänen hartioiltaan. Maijan tarinaan on helppo samaistua. Elämän kohtalot ovat tunnistettavia ja samalla hänen herkkyyttään haluaa suojata,
pohtii musikaalin ohjaaja Tiina Luhtaniemi, ja jatkaa:

Tulkinnassani toivon saavani esille maagisia, ellei surrealistiakin elementtejä Maijan arkisesta elämästä Myrskyluodolla. Tässä on merkittävänä apuna koreografi Riikka Puumalaisen luomat koreografiat ja lavastaja Juho Lindströmin mielenmaisema: "Myrskyluotolainen sielunmaisema on mielentila."

Myrskyluodon Maija on Kouvolan Teatterin pitkäaikaisen puvustomestari Leila Kososen viimeinen suunnittelutyö ennen eläkkeelle jäämistä.

– Kun Tiina Luhtaniemi ehdotti, että voisimme tehdä Myrskyluodon Maijan syksylle 2022, ajattelin, että tästä voisi ottaa haasteen itselleen ennen vapaaherrattareksi siirtymistä ja Tiina otti ehdotukseni ilolla vastaan. Olin käynyt Maijan saarella Ahvenanmaalle suuntautuneella maalauskursilla, ja joku siinä karussa maailmassa viehätti. Lisäksi näin Maijan maailmassa myös mahdollisuuksia erilaiseen pukujen toteutustapaan, kuin mitä yleensä musikaalinäytelmissä on. Puvut voivat olla yksinkertaisia, jopa askeettisia, mutta silti kauniita katsella. Piti vain keksiä ratkaisu, millä tuohon päämäärään päästäisiin, Kosonen taustoittaa.

Musikaalin puvut tulevat olemaan todellinen taidonnäyte. Kosonen harrastaa vapaa-ajallaan taiteen tekemistä, ja hän on tehnyt mm. valohahmoja, joissa on hyödynnetty vanhoja pitsiliinoja ja muita käsin virkattuja pitsejä. Tästä syntyi myös idea musikaalin puvustukseen:

– Katsellessani yhtä valohahmoa, jossa olin yhdistänyt pitsiä ja pellavakangasta, tajusin, että tässä on ratkaisu. Myös kankaiden värjääminen on aina ollut mielipuuhaani, joten Maijassa näin mahdollisuuden luoda myös oman värimaailman värjäystä hyödyntäen. 

 

Yksi suurista kotimaisista klassikoista nyt ensimmäistä kertaa Kouvolan Teatterissa!
Ensi-ilta 10.9.2022 suurella näyttämöllä.

ARVIOT

Kokonaisuus on vaikuttava. Ilta ei pääty ilmeiseen, vaan loppunousuun, jonka synnyttämä tunne kantaa kauan ja kauas.
Kouvolan Sanomat
Hieno lavastus, valaistus ja näyttelijät! Paljon odotin, sain vielä enemmän.
YLEISÖKOMMENTTI

Musiikkinumerot olivat todella nautinnollisia  sovitukset herkullisia, laulusuoritukset vuoroin koskettavia ja vuoroin riemastuttavia, tanssinumerot mukaansatempaavia.

Yleisökommentti

ROOLEISSA

Image

SATU LEMOLA

Image

ANNINA RUBINSTEIN

Image

SAMI KOSOLA

Image

muut roolit julkaistaan myöhemmin

AVUSTAJAT

ETUNIMI SUKUNIMI,

ORKESTERI

IIKKA KAHRI, 

TEKIJÄT

Käsikirjoitus

ANNI BLOMQVIST

Dramatisointi

JUSSI HELMINEN

Sävellys

MATTI PUURTINEN

Ohjaus 

TIINA LUHTANIEMI

Koreografi

RIIKKA PUUMALAINEN

Kapellimestari

IIKKA KAHRI

Lavastus

JUHO LINDSTRÖM

Pukusuunnittelu

LEILA KOSONEN

Valosuunnittelu

MIA JALERVA

Äänisuunnittelu

ANTTI HELINEVA,
KARI MITIKKA

Maskeeraussuunnittelu

SATU LINERVA

KUVAT

Valokuvat TAVATON media

KATSO LISÄÄ

Artikkeleita ei löytynyt.