KESTO n. 1 h

(ei väliaikaa)

KLUBI

LAULUYHTYE VITRIINI: LAULUPUU ON RAKENNETTU

Lauluyhtye Vitriini on kouvolalainen a cappella -yhtye, joka perustettiin rakkaudesta musiikkiin vuonna 2009. Mukana on tällä hetkellä 17 aktiivista laulunharrastajaa. Vitriinin ohjelmisto on tyylilajeiltaan monipuolinen, painottuen popmusiikkiin. Ryhmän taiteellinen johtaja on ryhmän perustaja Sami Viitalo, joka myös sovittaa Vitriinin ohjelmiston.

Laulupuu on rakennettu -konsertissa kuullaan yhtyelaulun lisäksi jouluisia soolonumeroita. Konsertti vie joulun tunnelmaan vitriinimäisesti yllättävillä käänteillä ja huumorilla.

Tule nauttimaan musiikista ja samalla vaikkapa jouluisesta tapaslautasesta tai kupillisesta kuumaa glögiä. Tarjoiluista vastaa Teatteriravintola Harkko. Tapaslautaset ovat myynnissä vain ennakkooon. Kysy lisää: www.teatteriravintolaharkko.fi

It's hard to be a tonttu!

Vierailuesitys ma 5.12. klo 18 & 20 klubilla.

TRAILERI

ARVIOT

Lavalla nähdään ronski keski-ikäinen nainen, josta kainuulaisuus ei ole kadonnut minnekään, loikkimassa omalla suorasukaisella tavallaan asiasta toiseen sellaisella vauhdilla, että vastuu on ehdottomasti katsojalla ja kuulijalla.

Helsingin Sanomat

ROOLEISSA

Image

ULLA TAPANINEN

TEKIJÄT

Käsikirjoitus

RAILA LEPPÄKOSKI, ULLA TAPANINEN

Ohjaus

RAILA LEPPÄKOSKI

KUVAT

Valokuvat TAVATON media

KATSO LISÄÄ

Perutut näytökset

Olemme valitettavasti joutuneet perumaan Myrskyluodon Maija- ja Pintaremontti-näytökset 30.11., 1.12. ja 2.12. useiden ...
Lue Lisää

Kevään liput ovat myynnissä

Tutustu Kouvolan Teatterin kevään ohjelmistoon ja osta liput ajoissa! Klikkaamalla näytelmän nimeä ...
Lue Lisää

Opiskelijan superetu

Opiskelijalippu Kouvolan Teatteriin näytöksiin vain 15 euroa! Koskee alle 25-vuotiaita, aikuisopiskelijoita ja ...
Lue Lisää