KIRKA – SURUN PYYHIT SILMISTÄNI
Ylistetty musikaali palaa ohjelmistoon yleisön toiveesta!
Kirill Kirka Babitzin on unohtumaton luku kotimaisen musiikin historiassa. Vaikka Kirka ei ollut ensimmäinen suomalainen rockia laulanut ja levyttänyt artisti, oli hän ensimmäinen todellinen rocktähti ja ikoni, joka villitsi kansan.
Kirkana valloittaa edelleen Mikael Saari
Kirkan roolin tekee valovoimainen musikaalitähti Mikael Saari. Sammy Babitzinin roolissa nähdään puolestaan Saaren veli, Markus Waara. Näyttämöllä on siis herkullinen ja harvinainen tilanne, jossa oikeat veljekset näyttelevät veljeksiä.
Upeassa musikaalissa nähdään monia tuttuja henkilöitä Kirkan elämästä ja kuullaan kappaleita koko hänen pitkän uransa varrelta. Tule mukaan kokemaan Kirkan tarina ja kuulemaan mm. hitit Hetki lyö, Leijat, Daa-da, daa-da, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni.
Tämä on tarina rokkarista, joka hurmasi äänellään koko Suomen.
Uusintaensi-ilta 10.10.2024 suurella näyttämöllä.
ARVIOT
Kokonaisuus on vaikuttava. Ilta ei pääty ilmeiseen, vaan loppunousuun, jonka synnyttämä tunne kantaa kauan ja kauas.
Tämä oli suurenmoista! Olen todella kiitollinen tavasta, jolla teette kunniaa Kirkalle ja monelle
muulle. Kaikki tämä ammattitaito, lahjakkuus ja työmäärä on uskomatonta. Näin näköisiä ja
olemukseltaan osuvia Babitzinin sisaruksia en olisi näyttämöllä kuvitellut ikinä näkeväni. Aion
kehua tätä kaikille!
Mikael Saari ottaa lavan haltuun Kirkana oikean rokkarin tavoin ja kun yleisökin lähtee innolla mukaan, niin olo on välillä kuin olisi keikalla eikä teatterin lavalla.
ROOLEISSA
MIKAEL SAARI
(vier.)
JENNI AIKIO (vier.)
JOHANNA HEIMONEN
NETTA HERRANEN (vier.)
VELI-MATTI KARÉN
SATU LEMOLA
PANU POUTANEN
ROOSA RAANOJA (vier.)
ANNINA RUBINSTEIN
RAIMO RÄTY
SATU TAALIKAINEN
MARKUS WAARA
TIINA WINTER
HANNA YLÖNEN
(vier.)
ORKESTERI
IIKKA KAHRI, Jari Kankare/Tuomas Sipponen, Sami Laakso, Harri Ruotjoki, HARRI SUIKKANEN, MARI TALALA/Daniel Stenvall,