KAIJA KÄRKINEN & ILE KALLIO
Akustisesti
Kaija Kärkinen ja Ile Kallio aloittivat yhteisen musiikillisen matkansa Euroviisuissa 1991, jossa Kaija esitti kappaleen Hullu Yö.
Kyseinen kappale oli mukana heidän ensialbumillaan Mustaa Vettä, joka ilmestyi samana vuonna.
1995 ilmestyneen toisen albumin nimibiisi Sade toikin kaksikon kerralla suuren yleisön tietoisuuteen. Runsas keikkailu klubeilla ja festivaaleilla löysi uskolliset fanit, jotka käyvät keikoilla yhä edelleen. Lukuisten julkaisujen ja satojen esiintymisten myötä ollaan tultu ajassa tähän päivään.
Molemmilla artisteilla on vuosien aikana ollut omia projekteja; teatteria, muita kokoonpanoja, mutta yhteinen nimittäjä on aina säilynyt matkan varrella. Se yhteinen nimittäjä on Yhdessä.
Vierailuesitys la 27.9.2025 Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä.