KESTO 2 h 30 min

(sis. väliajan)

SUURI NÄYTTÄMÖ

JÄNIKSEN VUOSI

Vatanen on mies, jota kaikki sanovat Vataseksi. Jopa Vatasen vaimo sanoo Vatasta Vataseksi. Vaimon mielestä Vatanen on ollut jo pitkään masentavaa seuraa.

Vatasta ahdistaa ympäröivä maailma; yksinäinen etätyöskentely, epävarmuus tulevasta ja yhä raskaammaksi käyvä kodin todellisuus. Neljän seinän sisällä muutoksen kaipuu nostaa päätään, kun kontaktit muihin tapahtuvat vain näyttöpäätteen välityksellä, ja kun joutilaan ajan täyttää lähinnä maksu-tv ja netissä surffaaminen. Vuorokaudenajat menettävät merkityksensä, uni ja valve sekä totuus ja valhe sekoittuvat Vatasen kuplassa.

Vatanen törmää yllättäen jänikseen, joka johtaa hänet uusien ja jännittävien asioiden syövereihin. Seikkailun pyörteissä Vatanen kohtaa eriskummallisia hahmoja; vaihtoehtoista lääketiedettä harjoittavasta Kärkkäisestä karaoken pitäjään ja salaliittoteoreetikko Hannikaisesta aina mielisairaan hoitajaan asti.

Arto Paasilinnan (1942 - 2018) Jäniksen vuosi on innoittanut lukijoita ja taiteilijoita jo yli neljän vuosikymmenen ajan. Ohjaaja Seppo Honkonen työryhmineen on tarttunut teoksen tuoreimpaan näyttämösovitukseen ja tuonut sen hauskasti tähän aikaan. Luvassa on hersyvää huumoria, vauhtia ja salaliittoja!

Ensi-ilta 11.9.2021 suurella näyttämöllä.

ARVIOT

Jäniksen vuosi on Kouvolan Teatterin voimannäyttö. Kekaraisen loistavaa Vatas-tulkintaa tekisi mieli verrata maapalloa harteillaan kannattelevaan Atlakseen, niin voimakas roolityö on.

Kouvolan Sanomat
Rohkea satiiri nykyajasta vietynä Jäniksen vuoden karvoihin.
Yleisökommentti
Mahtavasti muokattu tähän päivään ja paikallisuuteen. Vaikuttava toteutus valolla ja sumulla.
Yleisökommentti

ROOLEISSA

Image

TOMMI KEKARAINEN

Image

SATU LEMOLA

Image

ANNINA RUBINSTEIN

Image

MARKUS WAARA

Image

TIINA WINTER

TEKIJÄT

Käsikirjoitus

ARTO PAASILINNA

Dramatisointi

KESKI-VÄHÄLÄ, LESKINEN, SMEDS

Ohjaus ja sovitus

SEPPO HONKONEN

Lavastus ja pukusuunnittelu

SANNA HALME

Valosuunnittelu

MIA JALERVA

Äänisuunnittelu

KARI MITIKKA

Kampaukset ja maskeeraus

SATU LINERVA

KUVAT

Valokuvat TAVATON media

KATSO LISÄÄ

Illalla!-opiskelijaetu

Hei nuoret ja opiskelijat! Pe 15.10. opiskelijat ja alle 25-vuotiaat pääsevät kympillä ...
Lue Lisää

Turvallisesti teatteriin

Haluamme, että voit tulla Kouvolan Teatteriin turvallisin mielin ja aidosti nauttia esityksestä ...
Lue Lisää

Haemme lavasterakentajaa

Haemme Kouvolan Teatterille puu- ja metallityöt osaavaa LAVASTERAKENTAJAA Päätehtävänä on vastata lavasteiden ...
Lue Lisää