KESTO 1 h 30 min

(ei väliaikaa)

KLUBI

IHAN METSÄSSÄ

Iira Halttusen viihdyttävä kantaesitys mettään menosta!

Kymenlaaksossa omia sukujuuriaan selvittämässä olevan naisen puhelin soi. Isoisä jätti hänelle perinnöksi metsäpalstan. Ei arvopapereita tai osakekirjoja, vaan metsää. Kun kaupungistunut nykyihminen saa perinnöksi palan metsää, mitä ihmettä hän sillä tekee?

"En mä tiedä tälläsestä mitään. En mä ole mikään luontoharrastaja. Tai siis käynhän mä metsässä, jos joskus on sellanen aika ettei oo niin paljon töitä, mutta se on jonkun toisen metsää.  Mulla ei ole mitään tarvetta omistaa kaiken muun paskan lisäksi vielä jotain puita metsässä. Jotain juuristoja ja lahottajasieniä ja hiilinielua."

Tässä maanläheisessä näytelmässä saa katsoja erilaisten metsätyyppien esittelyjen lisäksi pikakatsauksen perintöveroihin, metsänhoitosuunnitelmaan ja niihin pirun liito-oraviinkin. Käpylehmänä sammalkakun päällä on koko työuransa Verlassa toimineen Maria Mattssonin mietteet nykyihmisen työssäjaksamisesta ja hänen suhteestaan metsään.

Ennen kaikkea näytelmä haastaa kuitenkin kysymään, mitä metsä voi meille antaa ja mitä me voimme siltä ottaa? Esityksen lopussa on aikaa keskustelulle näyttelijöiden kanssa.

Ensi-ilta 15.9.2022 klubilla.

Kantaesitys tuo uusia näkökulmia

Teoksen kirjoittaja, Iira Halttunen, löytyi tehtävään UNO-hankkeen (Uuden näytelmän ohjelman) kautta. Näytelmässä kuullaan erilaisia näkökulmia ihmisten metsäsuhteesta uuden sukupolven äänellä. Esitys on osa juhlaa Kymenlaakson ihme – Metsäteollisuutta 150 vuotta.

Näytelmästä on saatavilla tieto- ja tehtäväpaketti vapaasti koulujen käyttöön.

Lataa materiaalipaketti

ARVIOT

Erittäin mielenkiintoinen ja antoisa kokemus.

AMUSA-blogi

Oli mielenkiintoista ja oltiin ihan metsässä katsomossa. Klubilla toimii hienosti tällaiset esitykset! Taitavia tekijöitä jälleen kerran.

Yleisökommentti

Näytelmä oli hauska. Näyttelijät eläytyivät rooleihin täydellisesti!

Yleisökommentti

ROOLEISSA

Image

PINJA HAHTOLA (vier.)

Image

JUSSI LANKOSKI (vier.)

Image

IRINA PULKKA (vier.)

TEKIJÄT

Käsikirjoitus

IIRA HALTTUNEN

Ohjaus ja skenografia

SEPPO HONKONEN

Valosuunnittelu

MIA JALERVA

Äänisuunnittelu

KARI MITIKKA

Maskeeraussuunnittelu

SATU LINERVA

KUVAT

Valokuvat Seppo Honkonen

KATSO LISÄÄ

Perutut näytökset

Olemme valitettavasti joutuneet perumaan Myrskyluodon Maija- ja Pintaremontti-näytökset 30.11., 1.12. ja 2.12. useiden ...
Lue Lisää

Kevään liput ovat myynnissä

Tutustu Kouvolan Teatterin kevään ohjelmistoon ja osta liput ajoissa! Klikkaamalla näytelmän nimeä ...
Lue Lisää

Opiskelijan superetu

Opiskelijalippu Kouvolan Teatteriin näytöksiin vain 15 euroa! Koskee alle 25-vuotiaita, aikuisopiskelijoita ja ...
Lue Lisää