Kesto tarkentuu ensi-iltaviikolla

(sis. väliajan)

SUURI NÄYTTÄMÖ

Ikäsuositus 12+

AINA JOKU EKSYY

Tragikomedia perheestä, sen menettämisestä ja anteeksiannosta. Näytelmä kertoo Rinteen perheen tarinan 1950-luvulta aina tähän päivään asti. Äitiä ei näy kotona, kun hänen alkoholinkäyttönsä tekee isästä yksinhuoltajan ja perheestä rikkonaisen. Lapset kasvavat äitiään kaivaten. Miten rikkonainen lapsuus näkyy aikuistuessa?

Näytelmän teemat ovat ajattomia, painavia ja kipeitäkin. Teos liikkuu tunnetilasta toiseen sulavasti, jättäen katsojalle paljon ajateltavaa. Traagiset aiheet kehystetään komiikalla, kun perheen menneisyyttä perataan monien sukupolvien ajalta ja tutkitaan useille eri aikakausille tyypillisiä haasteita ja käyttäytymismalleja

Näytelmä on totuudenmukainen ja raastava, mutta samaan aikaan haikea ja toiveikas komedia. Kommelluksilla höystetty tarina elämästä ja sen mukana tulevista haasteista.

”Son ninku elämäss, ain joku eksyy.”

Ensi-ilta 27.1.2024 suurella näyttämöllä.

ARVIOT

Upeaa, kerrassaan upeaa teatteria!

Kouvolan Sanomat

Koko esitys oli todella onnistunut. Miika Nousiasen teksti ja ajatukset toimivat niin hienosti ja sieltä jokainen saa jotain. Vaikka on huumoria, niin ne vakavatkin aiheet pääsevät omille tasoilleen. 

Amusa-blogi

Kiitos ihanasta esityksestä! Ajankohtainen, raikas ja hauska: juuri se mitä pimeneviin syysiltoihin tarvitsee.

Yleisökommentti

ROOLEISSA

Image

MINNA KIVELÄ (vier.)

Image

JARNO HYÖKYVAARA (vier.)

Image

SATU LEMOLA

Image

PANU POUTANEN

Image

RAIMO RÄTY

Image

SATU TAALIKAINEN

Image

MARKUS WAARA

LISÄKSI

JENNI RAUTIAINEN

TEKIJÄT

Käsikirjoitus

REKO LUNDÀN

Ohjaus

MARI KAHRI

Lavastus

AINO KOSKI

Pukusuunnittelu

HELENA HANKOSALO

Valosuunnittelu

ANTTI HELINEVA

Äänisuunnittelu

KARI MITIKKA

Maskeeraussuunnittelu

JANIKA RIKKOLA

 

 


ORKESTERI

NÄYTTELIJÄN NIMI, NÄYTTELIJÄN NIMI, NÄYTTELIJÄN NIMI, NÄYTTELIJÄN NIMI, NÄYTTELIJÄN NIMI

KUVAT

Valokuvat TAVATON media

KATSO LISÄÄ