Näyttelijän näkökulmasta -blogi, osa 5

Näyttelijän näkökulmasta -blogi, osa 5

Näyttelijä Emma-Sofia Hautala päättää blogisarjansa ensi-iltapäivän tunnelmaan.

Nöyränä ensi-illan äärellä

Symbioosi, tiivistymä ja raamit – näillä sanoilla voisi kuvata nyt valmista esitystä, joka saa ensi-iltansa tänään. Se on useiden taiteenlajien yhdessä muodostama teos, joka ei toimi, jos jokin elementti otetaan pois. Näyttämölle on viimeisen parin kuukauden aikana pikku hiljaa rakentunut kantaesitys, joka oli, kuten ensimmäisessä blogissani totesin, olemassa olematon vielä hetki sitten. Nyt meillä on raamit, joiden puitteissa lähdemme elämään, kun esitys päästetään vapaaksi ja vuorovaikutukseen katsojien eli kokijoiden kanssa.

Viimeiset kolme viikkoa muodostuivat omalta osaltani niin tiiviiksi harjoitusten parissa, etten ehtinyt kirjoittaa ajatuksiani blogiksi. Haluan silti sinetöidä tämän harjoitusjakson vielä viimeisellä blogilla: olihan tämä aikamoinen matka!

Kantaesitys: kaikki on uutta

Kantaesityksen harjoitteleminen on ollut kokemukseni mukaan erilaista kuin klassikon tai muun enemmän esitetyn, jo muotonsa saaneen teoksen harjoitteleminen. Näytelmäteksti on saanut aivan lopullisen muotonsa vasta viime viikolla. Harjoituskausi on ollut teoksen ihmettelyä ja rakentelua joukolla: Mikä tarinassa on tärkeää? Keitä nämä henkilöt todella ovat? Miten ja missä tyylilajissa näyttelen? Näyttämö on asettanut tekstille eri vaatimukset kuin kirja. Romaanissa on enemmän aikaa kehitellä asioita (noin 400 sivua enemmän), kun taas teatterissa aikaa on kaksi tuntia ja sen aikana pitäisi luoda kiinnostavat henkilöt, tilanteet ja draama. Asiat siis tiivistyvät näyttämöllä – ja jotkin asiat syvenevät. Kirjailija Enni Mustonen toteaa Kouvolan sanomien haastattelussa, että kirjan näytelmäversiossa korostuvat esimerkiksi eri tavalla tunteet ja ihmisten välinen draama.
Kirstin nahoissa

Kirstinä oleminen tuntuu nyt tutulta. Olen tehnyt oman tulkintani roolista ja se on ollutkin hyvin mielenkiintoinen reissu. Kirsti on löytynyt läheltä itseäni ja persoonaani, mutta olen myös päätynyt tekemään hänestä mielestäni riittävän erilaisen kuin minä. Kirstin olemus ja suhteet asioihin ja ihmisiin ovat löytyneet mm. ohjaajan ja näyttelijäkollegoiden avustuksella etenkin kohtausharjoituksissa. Erityisesti ovat jääneet mieleen viimeiset viikot, jolloin ohjaajamme Sini Pesonen kehotti näyttelijöitä venyttämään tilanteita näyttämöllä niin pitkälle kuin mahdollista. Jos tilanne on outo tai vaikea, kuinka vaikea se voi olla. Jos on ihanaa, kuinka ihanaa voi olla. Tämä oli hyvä vaihe, joka paljasti kerroksia näytelmän henkilöistä ja teki heistä mielenkiintoisia. Kiitos kuuluu työryhmän jokaiselle osa-alueelle, jotka rohkeasti auttoivat minua roolini kanssa.

Rohkeus

Päähenkilön tarinaa tehdessä olen myös itse opetellut olemaan rohkea. Ensinnäkin rohkea olemaan ison työn ja työmäärän edessä ja sen kuuluisan keskeneräisyyden äärellä. Lisäksi olen haastanut itseäni olemaan etsimättä liikaa logiikkaa päähenkilön tarinan kaaren kanssa. Pesosen ja koreografi Maija Nurmion johdolla olemme etsiytyneet sellaisille vesille, missä henkilöt rakentuvat erilaisista tilanteista, liikemotiiveista ja hetkistä. Kirsti voi toimia eri henkilöiden kanssa eri tavoilla, ja olla juuri siksi uskottavampi ja todempi kuin jos hän olisi toiminnassaan aina samanlainen. Hänen olemiselleen on kuitenkin muodostunut tietyt lainalaisuudet, mutta ne eivät ole tiukat tai ulkoapäin määritellyt. Ne ovat syntyneet tilanteista käsin, ja se on ollut mielenkiintoista luomistyötä.

Lopputulosta määrittää paljon kahden näytöksen erilaisuus, tyylilajien sekoittelu ja visuaalinen herkuttelu valoilla, lavasteilla ja puvuilla. Uskon, että näytelmässä oleva draama koskettaa ja puhututtaa. Näin ainakin koeyleisö on todennut. Itse katson näytelmää tietysti sisältä käsin. Sieltä se aukeaa yllättävänä ja rohkaisevana maailmana. Kirstin kautta näytelmä käsittelee rohkeutta ja pelkoa, unelmia ja niiden toteuttamista ja yhteisöä – tuttuutta ja vierautta.

Voimaannuttavaa teatteria

Haluaisin kutsua Ruokarouvan tytär -esitykseen jokaisen, joka on kokenut nuoruuden kasvukivut, elämän iskujen kovuuden tai päämäärätiedottomuuden hetken. Toivottavasti esitys voisi olla voimaannuttava kokemus teille jokaiselle! Lisäksi haluaisin kehottaa paikalle tulevia miehiä samaistumaan Kirstin tarinaan yhtä rohkeasti ja avoimesti kuin me naiset olemme kautta aikojen samaistuneet miesten tarinoihin. Samojen asioiden äärellä me paljon olemme. Esityksen raamit on nyt tehty, jotta niiden sisällä oleva maalaus voidaan maalata yhä uudestaan ja joka kerta hieman erilaisin vivahtein. Tervetuloa katsomaan tätä maalausta!

Tämän blogikirjoituksen kuvat ovat valokuvaaja Timo Tuvialan ottamia.