Näyttelijän näkökulmasta -blogi, osa 4

Näyttelijän näkökulmasta -blogi, osa 4

Ruokarouvan tytär -musiikkinäytelmän harjoitusviikon tunnelmia näyttelijä Emma-Sofia Hautalan näkökulmasta.

Sanoista tekoihin - näyttelijä tekstin äärellä

- "Mutta anteeksi nyt vain," hän protestoi, "mitä sitten jää näyttelijän tehtäväksi, jos muut luovat kaiken? Jotain pikkujuttuja?"
- "Onko se, että uskoo toisen luomaan fiktioon ja alkaa elää sitä vilpittömästi, sinun mielestäsi pikkujuttu? Tiedätkö, että vieraan teeman pohjalta luominen on monesti paljon vaikeampaa kuin keksiä itse? - Me luomme uudestaan näytelmäkirjailijoiden teoksia, me avaamme niissä sen, mikä kätkeytyy sanojen taakse."  
Konstantin Stanislavski (Näyttelijän työ, 1936)

Neljännellä harjoitusviikolla keskityimme näytelmätekstin ja sen henkilöiden syviin kerroksiin. Laulu- ja tanssiharjoitusten ohessa minua puhutteli kohtausharjoituksissa löydetty henkilöiden ristiriitaisuus ja se, miten tekstistä voi itseään haastamalla löytää koko ajan uutta.

Sanotaan, että näyttelijä on itse itsensä tärkein työväline. Nousemmehan me ammatiksemme näyttämölle juuri sen kokonaisuuden kanssa (keho ja mieli), joka meille kullekin on suotu. Teksti sen sijaan on usein ensimmäinen asia, johon näyttelijä voi tarttua itsensä ulkopuolelta tulevana materiaalina. Se on jotain ”kättä pidempää”. Saamme eteemme käsikirjoituksen eli plarin, haasteena, jota lähdemme yhdessä ratkaisemaan. Aina ei toki ole valmista tekstiäkään. Lähtökohtana teokselle voi olla myös esimerkiksi teema tai liike.

Tekstin tulkit

Ruokarouvan tyttäressä teksti on kuitenkin tärkeässä osassa - perustuuhan näytelmä suosittuun kirjaan. Romaania lukiessa näyttämönä toimii lukijan oma mieli. Teatteriversiossa näyttämö on sen sijaan itsen ulkopuolella ja muiden tulkittavissa, ja käytössä ovat kaikki teatterin osa-alueet, kuten näyttelijäntyö, musiikki ja visuaalinen kerronta. Siksi näytelmäteksti (dialogi) näyttää paperilla aivan erilaiselta kuin mitä se on näyttämöllä. Kun näytelmää suunnitellaan ja harjoitellaan, tekstiä tulkitaan näyttämöllisten silmälasien läpi. Miten Pariisi luodaan näyttämölle? Mikä liikkeellinen motiivi sitä kuvaisi? Näyttelijän näkökulmasta: Miten maiseman muutos Suomesta Pariisiin vaikuttaa päähenkilöön, ja miten se näkyy hänessä? Teksti on siis tässä teoksessa meidän kaikkien (n. 10 eri ammattiryhmän) yhteinen lähtökohta työlle.

Näyttelijä tekstin tulkkina

Oma suhteeni Ruokarouvan tytär -näytelmätekstiin on muuttunut neljän viikon aikana. Nyt teksti alkaa olla luissa ja ytimissä, siellä missä pitääkin. Tämän hetkisessä työskentelyssäni tavoitteeni on aina saada teksti osaksi minua ja päästä mahdollisimman pian eroon papereista. Tämä tarkoittaa sitä, että en ajattele lausuvani Enni Mustosen dialogia, vaan otan tekstin osaksi omaa psykofyysistä tekemistäni opettelemalla sen mahdollisimman nopeasti ulkoa. Kun esitän roolihahmoa, sanat ovat hänen.

Tämän näytelmän parissa toimintatapani on ollut se, että olen opetellut ja ajatellut läpi seuraavan päivän tekstit edellisenä päivänä. Tämä on toiminut hyvin – itse läpikäytyä kohtausta on paljon hedelmällisempää harjoitella yhdessä. Oma harjoitteluaika on kuitenkin usein kortilla, ja olen koittanut olla itselleni tekstimassan suhteen myös armollinen. Joskus se, että ei ole osannut tekstiä sanasta sanaan ja sujuvasti, on itse asiassa tuonut kohtaukseen ilmaiseksi jotain säröä, mitä voi käyttää jatkossakin.

Teksti suurennuslasin alla                                                                              

Näytelmässä dialogi on se, mikä kertoo henkilöistä ja heidän suhteistaan todella paljon. Harjoituksissa olemme lukeneet kohtauksia läpi, keskustelleet niistä ja etsineet tekstistä kerroksia. Niitä, jotka eivät ensilukemalta näyttäydy. Asioita ”sanojen takaa”, kuten Stanislavskin sitaatti kuvasi. Esimerkki tekstin ja tilanteen ristiriidasta on eräässä näytelmän käännekohdassa, jossa Kirsti sanoo ystävälleen Katariinalle: ”Älä välitä, kyllä minä pärjään.” Miksi Kirsti sanoisi niin, vaikka hän on juuri saanut kuulla ikävän uutisen? Tarkoittaako hän sitä, mitä sanoo? Tuskin. Hän tarkoittaa sillä jotain aivan muuta. Voimme tulkita, että Kirsti haluaa vaikuttaa Katariinan silmissä siltä, että hän on vahva ja pärjää. Kirstistä itsestään ei välttämättä tunnu siltä. Repliikissä voi ajatella olevan alatekstinä avunpyyntö tai toive siitä, että Katariina silti huomaisi Kirstin hädän. Harjoituksissa kokeilemme, ehdotamme, kokeilemme uudestaan, ehdotamme uudestaan ja lopulta täytyy valita yksi tulkinta jokaiselle repliikille. Näistä valinnoista näyttelijälle muodostuu ikään kuin polku kartalle, jota pitkin mennään sitten lopullisessa esityksessä.

Eräs ystäväni kysyi minulta viikonloppuna, miten virittäydyn harjoituksiin ja uusiin rooleihin. Hyvä kysymys! Virittäytymistä on mielestäni se, että on lukenut läpi kohtausta ja tehnyt omaa ajattelutyötä roolin suhteen. On omia ajatuksia ja ideoita. Minulle tärkeää teatteritöissä on myös fyysinen, äänen ja kehon, lämmittely. Kaikista isoin merkitys minulle on kuitenkin tulla avoimella mielellä harjoituksiin. Näyttelijänä on tärkeää kyetä olemaan yhtä aikaa vastaanottava ja toisaalta tuottava. Harjoitukset ovat jonkinlaista luovaa ajatusten pallopeliä ohjaajan ja vastanäyttelijän (ja muidenkin työryhmän jäsenten) kanssa. Jos en ole joustavalla mielellä, en veny oikein mihinkään suuntaan siitä, mitä itse ajattelen ja se ei tosiaan ole kovin ideaali tila luovalle työlle. Lopuksi vielä jatkoa Stanislavskin ajatuksesta:

"Me sijoitamme vieraaseen tekstiin oman alatekstimme, määritämme oman suhtautumisemme ihmisiin ja heidän elinoloihinsa. Me suodatamme oman itsemme läpi koko materiaalin, jonka olemme saaneet kirjailijalta ja ohjaajalta. Me työstämme sen uudestaan itsessämme, elävöitämme ja täydennämme sitä omalla mielikuvituksellamme. Me kiinnymme siihen, eläydymme siihen psyykkisesti ja fyysisesti. --- Luomistyömme lopputuloksena tuotamme aidosti tuloksellista toimintaa, joka on kiinteässä yhteydessä näytelmän sisimpään ajatukseen. Me luomme eläviä, tyypillisiä hahmoja, joilla on roolihenkilöiden intohimot ja tunteet. Sehän on valtava työ - vai vielä ”pikkujuttuja”! Ei, se on luovaa työtä suuressa mittakaavassa ja aitoa taidetta!"
Konstantin Stanislavski (Näyttelijän työ, 1936)