Näyttelijän näkökulmasta -blogi, osa 3

Näyttelijän näkökulmasta -blogi, osa 3

Ruokarouvan tytär -musiikkinäytelmän kolmannen harjoitusviikon tunnelmia näyttelijä Emma-Sofia Hautalan näkökulmasta.

Esityksen ääriviivat

- kolmannen treeniviikon hämmennys, oivaltaminen ja runot

Terveisiä Ruokarouvan tyttären kolmannelta harjoitusviikolta! Kyllä vain! Jotain uutta on jo hahmollaan. Tämän viikon teemoja ovat olleet sairastumisen vuoksi muokkautuneet suunnitelmat, kohtausten luonnosteleminen ja hahmojen syventyminen. Tässä vaiheessa, kun esitystä on harjoiteltu jo jonkin verran, on tutumpi olo olla näytelmän parissa. Uusi työryhmä on löytänyt toimintatavat, persoonat alkavat näkyä lavalla ja sen ulkopuolella ja näytelmän maailma alkaa hitaasti piirtyä meille kaikille. Luonnosteluvaihe on myös aika rankka. Se vaatii tarkkaa keskittymistä jokaiselta, jotta mikään tärkeä asia ei menisi epähuomiossa ohi. Paljon pysähdytään miettimään, toteamaan ja ratkomaan. Näyttelijänä täytyy sekä heittäytyä täysillä harjoittelemiseen ja kokeilemiseen, että katsella tekemäänsä ulkopuolelta ja tehdä siitä havaintoja. Välillä joutuu hengittelemään. Heittäytyminen näytelmän maailmaan, joka on vasta syntymässä, luo omat haasteensa. Elämme sitä aikaa, kun näytelmälle luodaan luurankoa. Seuraavaksi lisätään lihaa luiden päälle.

”Ujo päähenkilö! Mielenkiintoista.”, totesimme torstaina näytelmän läpikahlauksen jälkeen. (= harjoitusvaihe, jolloin kaikki tai oikein mikään ei ole vielä sujuvaa rintauintia, vaan enemmänkin hangessa kahlausta, mutta silti pakollista, että päästään seuraavaan vaiheeseen.) Olemme tehneet löytöjä muistakin roolihahmoista tällä viikolla. Kirsti on melko introvertti tyyppi. Siskokset Alli ja Kirsti ovat toisiinsa verrattuna kuin yö ja päivä. Kirsti tarvitsee Allin rohkeutta ja Alli Kirstin taitoa ajatella rauhassa. Katariina, joka auttaa Kirstiä selviytymään Pariisissa, on muotimaailman ja kotoisen Suomen ristiin kasvattama nainen, ja kantaa hahmossaan tärkeää ystävyyden teemaa. Muotiguru Coco Chanel edustaa kovaa muotimaailmaa neulan pistoineen ja holkkeineen. Hahmot syntyvät paljon suhteessa toisiinsa. Näyttämöllä on ilonhetkiä silloin, kun huomaa, että jonkun tyyppi, oma tai muiden, alkaa tuntua oikealta. Ja usein käy niin, että myös ohjaaja huikkaa sen jälkeen, että no niin, nyt löytyi jotain. 

Tällä viikolla kuvaan astui myös ranskan kieli. Toisen näytöksen pariisilainen muotimaailma ja la Maison de mode Chanel saavat mahtavan mausteen oikeasta rrrrrranskasta. Kieli oli muutamalle tuttua etukäteen, mutta ei läheskään kaikille. Repliikkejä käännettiin ja lausumista opeteltiin yhdessä ennen harjoituksia, ja luettiin myös harjoitusnauhat ulkoa opettelua varten. Täytyy sanoa, että olen ylpeä kollegoistani, jotka opettelevat todella suurella tarmolla vieraalla kielellä näyttelemistä.

Mitä tapahtuu, kun saamme lavastusrakennelman käyttöömme ensi viikolla? Miten valo, ääni, musiikki ja puvut täydentävät näitä ääriviivoja? Kaipaan niitä jo! Pääsen myös sovittamaan loput roolivaatteeni maanantaina. Vaihdan mielelläni omat jumppatrikoot ihaniin 20-luvun vaatteisiin. Tai no, ylipäätään roolivaatteisiin.

Lopuksi haluan heittää teille inspiraatioksi ja iloksi pätkän Katri Valan runosta Maa kuohuu. Se kuohuttaa Kirstiä näytelmässä, ja kuullaan siinä myös Iikka Kahrin säveltämänä. Ihmettelen, miten joku saa tekstiin näin paljon voimaa ja aistikkuutta. Runo kannattaa ehdottomasti lukea myös kokonaan.
 
Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä. –
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!
 
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläästi elää!