Tikkaremmi-blogi, osa 2

Tikkaremmi-blogi, osa 2

Vuorossa tutustumista teatterin kulissien takaiseen elämään.

Tikkaremmi kulissikierroksella

Minua hieman jännitti etukäteen, haluaako porukka jatkaa tätä “äijäkerhoa” ja Patriarkka-näytelmään tutustumista, vai jääkö suurimmalta osalta homma sikseen… Jännitys oli turha, sillä 10 miestä saapui jälleen teatterin pääoven eteen odottelemaan. 

Tällä kertaa aloitettiin teatterikierroksella, eli tutustuttiin kulissien takaisiin tiloihin. “Aika sokkeloista”, tuumaili moni, kun etenimme alakerrassa pienen näyttämön eli klubin takatiloista käytäviä pitkin pukuhuonetiloihin. Pienessä kuntosalihuoneessa joku arveli, että suosituin laite oli varmaan laitteiden seassa ollut nojatuoli… Käytiin läpi kampaamot ja henkilökunnan taukotilat, jossa tavattiin Heimo Harjun rooliin valmistautuva Hannu Kivioja näytelmän teksti eli ns. plari kädessään. Hannu kertoi, että paljon on tekstiä opeteltavana. (Kuvassa Hannu Kivioja & Nina Petelius-Lehto harjoitustunnelmissa)

Näyttämön sivusta löytyi teknisiä salaisuuksia

Näyttämöllä saatiin kosketus näytelmän tulevaan lavastukseen, joka nyt oli vielä rakennusvaiheessa, ja seinät ja huonekalut olivat vielä tilapäisiä ratkaisuja harjoituksia varten. Ihmetystä herätti, miten monen näytelmän lavasteet saadaan mahtumaan rajallisiin näyttämön sivutiloihin, jossa lavasteita pitää mahtua myös liikuttamaan esitysten aikana. Kun lavasteiden määrä kasvaa vuoden mittaan uusien näytelmien myötä, näyttämömiehet joutuvat pelaamaan niillä melkoista tetristä:

Kävimme myös näyttämön lattian alla katsomassa pyörön koneistoa, sekä näyttämön toisella sivulla ihmettelemässä ns. köysistöä, jolla lavasteiden seiniä ym. saadaan nostettua ja laskettua alas. Kurkkasimme myös katsomassa katsomon yläosan takana olevat valo- ja äänitekniikan työtilat, sekä näyttämön takana oleva puuverstas ja alapuolella oleva melkoisen ahdas metalliverstas.

Yläkerrasta löytyi vielä mm. lavastajan työskentelytila, sekä itse lavastaja Sanna Halme. Hänen kanssaan saimme tutustua Patriarkan lavastuksen pienoismalliin ja suunnitelmiin. Joku keksi, että lattian mustavalkoiset kuviot muistuttavat erästä pelilautaa…

Käsikirjoitukseen alkoi olla jo omaa tuntumaa

Kierroksen jälkeen jatkettiin näytelmän lukemista. Jonkun mielestä oli mukavaa osallistua lukemiseen porukalla, mitä vaimo ei kuulemma taida kotona uskoa. Joku taas paljasti, että oli lukenut tekstiä kotona vaimon kanssa; näytelmässähän onkin siihen oikein sopivia avioparin välisiä kohtauksia. Oli ollut kuulemma yllättävän hauskaa! 

Muita havaintoja näytelmän lukemisesta tähän mennessä (muutama ensimmäinen kohtaus näytelmän alusta):

Omia kokemuksia lukijana:
- jännä havaita, miten oma mielikuvitus näkee tilanteet, tekstin mukaan
- tekstiä jännä lukea
- muodostuu mielikuva ihmisistä
- mietin, miten minä ajattelin
- meidän kotona ei keskusteltu tuolla tavalla
- mielenkiinto on herätetty
- hauskaa nähdä sitten Hannu ja Nina Heimon ja Virpin rooleissa
- mielenkiintoinen näytelmäkirjoitus
- helppoa hömppätekstiä!
- teksti “tyrkkää” mielikuvituksen liikkeelle
- halu lukea lisää
- innostava
- jotain uutta tekemistä (itselle)
- teksti paikoin haastava
- uskottavia rooleja

Satu Taalikainen
näyttelijä

Uudenlaista teatterihäppeningiä miehille! Tikkaremmi on osa Kouvolan Teatterin yleisötyötä. Ryhmä tutustuu marraskuussa ensi-iltansa saavan Patriarkka-näytelmän valmistumiseen, teemoihin sekä teatterin työtehtäviin syyskaudella 2018. Ryhmä kokoontuu 6-8 kertaa näyttelijä Satu Taalikaisen johdolla. Blogissa seurataan Tikkaremmin touhuja.